Transalp 2013 is closing

14 06 2013

Hi all,

It’s been a while but there is a good excuse we have been working hard and training hard all spring to get in a reasonable shape. It has been quite a challenges with serveral broken wrists during winter time ( about 16 weeks of wearing casts) and a few bad flues ( still suffering from one as I’m writting) but I’m quite sure everyone has had his ups and downs. So I guess I’m ready to go up and down the Alps.

It’s a little bit more than one week to the start of the  Transalp 2013. This year we will post less about the race  on this blog but you will find more updates on our facebook account. Please go there and feel free to comment or shoot questions.

https://www.facebook.com/RushRacing

Don’t forget to like us:-)

 

 





Syksy painaa päälle mutta kesä on vielä mielessä

19 09 2012

Hei taas pitkästä aikaa!

Kesän kulku oli pitkälle pyöräilyn sävyttämää, mutta raportointi TOUR Transalpin jälkeen kuivui kasaan. Pahoitteluni siitä. Olo oli jotenkin kuten viimeisessä kirjoituksessani, että oliko se nyt tässä.

Sellaisen omalta näkökulmalta hauskan efektin Transalp antoi, että pyörällä ajaminen oli harvinaisen helppoa koko loppukesän ja heinäkuun kilometrit erityisesti. Mieleeni jäi mm. yksin ajamani reissu Rovaniemeltä Leville, jolloin tuli rullattua rennosti 180 km aikaan 5 h 8 min ja silti syke oli selvästi peruskestävyys alueella. Huippu hauskaa!

Syyskuun ensimmäisenä sunnuntaina ajettu Tour de Helsinki tuntui aivan valtavan paljon helpommalta kuin vuotta aiemmin ja ajattelemisen aihetta antoikin vain se, että virolaiset veivät suomalaispyöräilijöitä kärki kahinoissa kuin litran mittaa. Elite kuskienkin olisi syytä alkaa harjoitella sekä kilpailla hieman lisää, jos etelä naapurien mukana aikoo tasavertaisesti kisata.

 

09 -lenkkiläisille tämä kesä on ollut hieman edellisiä epätasaisempi, koska meillä on ollut vähän vaihtuvuutta porukassa ja mm. Lieven on kärsinyt polviongelmasta.

Nyt syksyä kohti ajaessa kausi jatkuu sekä maantiellä että maastossa, joten ajoa vain niin ketju pysyy kireällä ja kuten kaikki tietävät niin ketjua riittää :).

Ohessa on linkki Vimeoon, jossa on 2012 Transalp matkastamme kokonaisuudessaan kattava matkakertomus videon muodossa. Käykää katsomassa!

 

Terveisin: Mikko Nurmela, Rush Racing Venom





Ziel – Finish – Goal – Arrivo – Maali!

1 07 2012

Se on siinä! Viikon viimeinen etappi päättyi vauhdikkaan laskun alaosaan Garda-järvelle Arcon kaupungin ulkopuolelle. Venom-tiimi oli jo kymmenisen minuuttia odotellut siellä BlackSunia, jotta pääsimme yhtenä porukkana rintarinnan laskettelemaan kaupungin keskustassa olevaan juhlalliseen seremoniamaaliin. Kansa hurrasi ja Suomen liput liehuivat…

Viimeinen noin sadan kilometrin mittainen etappi oli nousumetreiltään koko viikon helpoin (”vain” 2150 m), mutta paahtava helle piti huolen siitä, että helpolla ei tänäänkään päästy. Maisemat olivat taas päätähuimaavia tien kulkiessa paikoin pystysuoriin kallioihin louhittuina.

Reitillä oli myös pitkiä tasaisia osuuksia, joilla ajettiin taas tosissaan kilpaa. Laskuosuudet olivat loivamutkaisia, hyväpintaisia ja erittäin vauhdikkaita. Vauhdin hurmasta jäi todistamaan Endomondon kirjaama huippunopeus 97,6 km/h.  Aikamoista haipakkata!

Huolto toimi kuten aiemmillakin etapeilla, eli loistavasti. Kahvit, kokikset, urheilujuomat, vedet ja patukat tarjoiltiin taas täsmällisesti ennalta sovitussa paikassa. Mixed-sarjan voittaja Pia Sundstedt (yhdessä Carsten Bresserin kanssa) sai myöskin juomatäydennystä meidän huollostamme. Pia muisti myös aina ohi ajaessaan huutaa “Hyvä Suomi” :)

Ilman juomatäydennystä ei hellepäivästä olisi kyllä selvinnytkään; reilun kolmen ja puolen tunnin aikana join urheilujuomaa n. neljä litraa, lisäksi pullo kokista ja muutamia hörppyjä vettä. Maaliintulon jälkeen sitten nautittiin kuplivaa palautusjuomaa. Sitä saatoi roiskua vähän ympäristöönkin :)

 

Huoltotiimimme kasvatti viimeisenä kisapäivänä jo ennestään mittavaa mainettaan ja arvostustaan auttamalla yleiskilpailun johtajat kokonaiskilpailun voittoon:   Johtokaksikko nimittäin kärsi huoltopisteemme kohdalla päivän kolmannen rengasrikkonsa. Rush Racing –huolto tietysti hyökkäsi salamana apuun tarjoten heidän käyttöönsä yhden varakiekoistamme. Tämän seurauksena voimme ylpeinä todeta, että Jarin etukiekko ylitti tänään maaliviivan ensimmäisenä ja pääsarjan kokonaiskilpailun voittajana! Forza Rush Racing!

Kokonaiskilpailun voittajat Hans-Peter Obwaller ja Johannes Berndl + Vesa

 

Ylpeinä saavutuksestamme puimme viralliset Tour Transalp Finisher –paidat päällemme. Se tuntuu viikon uurastuksen jälkeen todelliselta arvopaidalta!

Mitä tästä kaikesta jäi käteen?

Uskomattoman hieno kokemus: 7 ajopäivää, 808 km, 18900 nousumetriä, loistavat järjestelyt, henkeäsalpaavia maisemia, upeita teitä – ihania nousuja ja parhaimmillaan kolmenkymmenen kilometrin mittaisia muulta liikenteeltä suljettuja laskuja, vauhdin hurmaa ja reisien pakotusta, porukkahenkeä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, puhdasta ajamisen riemua. Parasta, mitä pyöräily voi antaa!!!

Teksti Kimmo Y, kuvat Ilpo T





Huh hellettä!

29 06 2012

Tour TransAlpin kuudes pyöräilypäivä valkeni aurinkoisena ja kuumana kirjaimellisesti kukonlaulun aikaan Agriturismo La Dolfinellassa, Crespano del Grappassa. Firman isäntä tarjoili aamiaisella kahvit hymy huulilla, kiitos Balotellin kahden maalin edellisen illan futismatsissa. Tuttuun italialaiseen tyyliin kahvit ja sämpylät/paahtoleivät huiviin ja miehet pyörineen Vivaroon. Vesa heitti porukan kirkonaukiolla olevan lähtöpaikan liepeille ja palasi noutamaan Ilpon sekä pakaasit matkalla virittämään Rush Racingin jo muillekin kisailijoille tutuksi tullutta huoltopistettä.

Päivän etappi alkoi 25 km neutraalistartilla eli ajelimme motskarien perässä suurella joukolla alamäkiosuutta kylien ja kujien läpi ensimmäisen nousun juurelle. Hiki alkoi virrata jo lähtöä odotellessa ja sehän tiesi sitä, että juomapullot alkoivat vajua ripeästi. Ensimmäisen kerran oli pysähdyttävä jopa järjestäjien huoltopisteelle täyttämään juomapulloa. Nousua piti kivuta 973 m ennen kuin serpentiinitie kääntyi Fozan kylässä alamäkeen. Siitä matka alkoikin joutua vauhdilla mukavassa letka-ajossa. Kylät jäivät taakse hurahtamalla. Koppalakkipäiset karabinieerit pitivät risteyksissä onneksi kuumaveriset italialaisautoilijat poissa pyöräilijöiden edestä. Jokunen Pandakuski taisi kuitenkin säpsähtää, kun tiukkailmeiset pyöräilijät ilmestyivät taustapeiliin ja olivat jo samalla ohi. Loppumatkalla toisen passon juurelle oli taas laitettu asfaltti melkoisille serpentiinimutkille.

Vesa ja Ilpo odottelivatkin jo juomapullojen kanssa toisen nousun alussa. Peter Selinin sanoin “maailman kaunein lippu” (siis siniristilippu) liehui tiimin viirin kanssa melko vaatimattomasti eli tuuli ei juuri paahtavaa hellettä viilentänyt. Kerran Garminista lämpötilaa vilkaistessani se näytti ruotsalaisen saunan lukemia, +36 astetta. Lieneekö takaraivoon iskenyt jo kisameininki, kun taaskaan ei huollossa edes Giantin selästä muka ehtinyt nousta. Uudet juomapullot vain telineisiin ja menoksi. Ilpo tuuppasi vielä alkuvauhdit kuin pro-kisoissa konsanaan. Aamulla mukavasti käynnistynyt kone alkoi keittää heti nousun alussa, mutta onneksi vesijäähdytys sekä termostaatti olivat kunnossa. Mittarista piti kyllä toistuvasti vilkuilla, milloin siihen tulee nousun huipun lukemat 101 km. Kilometrit tuntuivat vaihtuvan tuskastuttavan hitaasti, mutta tulihan se kulminaatiopiste lopulta ja viimeiseen alamäkihuikoseen kohti maalia päästiin mukavaan letkaan. Kilometrit vaihtuivat mittarissa kuin merkit hedelmäpelissä ja eipä aikaakaan, kun maalilinja Trenton kaupungin rajalla oli ylitetty. Alamäessä mentiin kyllä tällaisen tasamaan pyöräilynoviisin taitoihin nähden aivan limiitillä, mutta tästähän ne taidot karttuvat, toivottavasti.
Maalilinjalta rullailtiinkin sitten reilut viisi kilometriä Trenton kaupungin kirkonaukiolle seremonialliseen maaliin. Siellä odottivat tutut kuviot, juotavaa ja pientä purtavaa. Suihkulähde houkutteli joitakin pulikoimaan vilvoittavaan veteen. Ennen kuin järjestäjät komensivat sieltä pois. Tuleekohan penalttia:).

 

Huoltotiimimme on niittänyt mainetta myös siitä, että he parhaansa mukaan auttavat myös muita tiimejä:

 


Päivän tulos oli “ihan hyvä”: ajoimme Mikon kanssa Masterseissa sijalle 17 ja kokonaistuloksissa nousimme pari pykälää sijalle 23. Aikaa vierähti 4.59,47 keskinopeudella 27.8 km/h. Kimmo Y ja Jari olivat vielä epävirallisissa tuloksissa 34./33.
Nyt on taas tankattu ja piipahdettu pasta-partyssa. Viikon kiintiö pasta alkaakin olla jo täynnä.
Huomenna sitten finaali.
Kimmo M, lenkillä jo vuodesta 1976

Kuvat ja video Ilpo T





Lämpöä rinteillä! Italian mäkiä pyöräilyä harrastaville.

28 06 2012

Voi pojat!

Blogi aloitussanat alkavat varmaan jo toistamaan itseään, mutta upea päivä kertakaikkiaan takana!

Aamu valkeni Falcadessa majapaikkanamme olleessa pienessä perhehotellissa, jossa paikan isäntä omalla perinpohjaisella tyylillään oli tarjoilemassa aamupalaa. Mittasuhteet aamiaisen ja väkimäärään kanssa vain olivat tainneet mennä sekaisin. Nälkäiset pyöräilijät, joita meidän lisäksi oli majoittuneena kyseiseen hotelliin useita, joutuivat jonottelemaan jatkuvasti tyhjentyvien leipäkorien ja mysliautomaattien luona. No, aikainen lintu nappaa madon ja mehän emme ilman aamupalaa jääneet…

Päivän etappi alkoi Falcadessa lähes suoraan noin. 10 km mittaiseen Passo Vallesin nousuun, joten alun koneiston käynnistämisen oli pakko tapahtua melko lailla heti tai muuten olisi tuskainen aamu luvassa. Nousu oli melkoisen terävä piirteinen tarjoten keskijyrkkyydeksi 9% eli Falcaden kaupungista (900 m merenpinnan yläpuolella) Passo Vallesin päälle (2032 m)  noustiin 1100 m. Lämpö nousun aikana nousi varmasti, koska aurinko porotti jo lähdössä +24 asteen lukemia.

Lasku alas kohti seuraavaa Passo Rollen aloitusta oli heikkokuntoisen ja paikkoja täynnä olevan asfalttipäällysteen vuoksi varsin tarkkaan laskettavaa, joten siinä oli tärkeintä laskea ilman vahinkoja. Tämän laskun hyvä puoli oli, että se kulki kokonaisuudessa auringolta suojaavalta metsikössä, sillä tämän päivän aurinko alkoi aivan eri tavalla lämmittää, kuin vaikkapa Söldenin vesisateinen Timmeljochin nousu suoraan kylästä.

Meidän lähtöämme ennen olivat huoltojoukkomme Ilpo T ja Vesa M ottaneet hopean harmaan tehopakkaus vuokra Opel Vivaromme ja karauttaneet kohti sovittua huoltopistettä reitin varrella juuri Monte Grappan juurella. Jotta reittien seuraaminen olisi helppoa hektisessä liikenteessä ja pyöräilijöitä bongatessa oli Vesa, tuo mainio lähes italialialaisen ratin vääntö mentailiteetin oppineena, laittanut samanlaisen reittikartta tarran ohjauspyörään mitä meillä on runkoihin liimattuna. Fiksua!

Passo Rollen päältä alkoi pitkä lasku, kokonaisuudessaan 50 km, joka johti kohti Fonzason kaupunkia. Tämä oli se piste, josta alkoi nousu kohti Italian yhtä nousu legendoja, Tässä nousussa on jaettu Giro d’Italian tuskia kuskien kuluttaessa voimiaan Monte Grappan rinteille, josta oli nytkin todisteena tiehen kirjoitetut mm. Ivan Basson ja Paolo Savoldellin kannustustekstit. Tätä ennen oli kuitenkin meidän huolto Fonzasossa, joka tuli erttäin tarpeeseen, koska lämpö vaati nestettä huomattavasti enemmän kuin aiempina päivinä. Tällä kertaa nousun juurelle tuli kaksi Rush Racing joukkuetta ja samaan pisteeseen oli tullut muitakin joukkueita huoltamaan, joten tapahtumarikas huolto oli sangen viihdyttävää katsottavaa ulkopuolisen silmin. Väliin aivan omissa maailmoissaan kävelevä kahvilan asiakas oli saada kosteasta ajohanskasta puristuvan hikipisaran mausteeksi leivälleen…

Toimintaa eikä siesoskelua!!

Monte Grappan nousu pohjoiselta puolelta oli varsin haastava, koska kokonaisnousua tuli vielä päivän viimeisessä nousussa yli 1500 metriä ja kokoajan nouseva lämpötila ei helopttanut ajo-olotilaa. Hiki vain valui noroina käsivarsissa ja jaloissa, kun 17% nousua tahkosi lähes 30 asteen lämmössä huimaa 9 km/h vauhtia. Lisäksi Grappan nousussa oli vaihtelevasti nk. tasaisia kohtia eli vain 3-4% nousevia osuuksia, joiden jälkeen tuli taas vastaavasti uusi äkkijyrkkä osuus, joten elimistö sai totutella hyvinkin erillaiseen kuormitukseen jatkuvasti.

Monte Grappan päältä lähti hyvä ja vauhdikas lasku kohti Crespano del Grappan kaupunkia ja siellä olevaa maalia! Kokonaisuudessaan jo mainittu upea päivä, joka oli varsin lämmin.

Kiitos kaikille lukijoilla kannustamisesta sekä toivotamme teille myös kesäisempää keliä!

Oh boy what a day!

The morning in Falcade was quite hectic. The small family hotel offered us warm stay and crowded breakfast among other cyclist.

The stage fro Falcade to Crespano del Grappa started in warm sunny weather and straight to the first mountain climb called Passo Valles. It was pretty steep and the warmth gave us more reason to sweat.

Down hill from Passo Valles was shady offering some protection from the sun rays because it curved inside of the pine forrest. Next climb Passo Rolle was nice and steady to get over and was the gate to 50 kilometer long decent!

We had perfect location to our service car on the foot of the last climb Monte Grappa that is one of the classic mountains  in Italy. This mountain has been the scene for various cycling pros when fighting the glory in Giro d’Italia and many more classic races.

Last climb over Monte Grappa was furious! Over 1500 metres vertiacal and 30 km’s long in 30 degree celcius heat! From the top of this beast we curved down to Crespano del Grappa to the finish line of this stage!

Great day!

All the best to all the readers!

(Text: Mikko N photos: Ilpo T)





Kuningasetappi – maisemat kuin postikortista

27 06 2012

Mikä päivä!

Aamun valkenemisen myötä St.Vigilissä aloitimme neljännen päivän etappiin valmistautumisen. Aamiainen, vaatteet ja renkaiden paineiden tarkistus. Pakaasit autoon ja lähtöryhmän tuntumaan siirtyminen, joka tapahtui hyvässä hallitussa järjestyksessä jo kolmen päivän kokemuksella.

Päivän etappia olivat järjestäneet kehuneet jo aiemmin hienoksi maisemiensa puolesta ja tänä päivänä tapahtuisi kolmen “Passon” ylittäminen kerryttäen kokonaisnousumetrejä 2561 m ja laskua tulisi hieman enemmän, 2616m.

Lähtö vei ryhmät hallitusti noin 5 km alku laskun loppuun, josta alkoi pikku hiljaa kiristyvä 30 km kestävä Grödnerjochin päälle päättyvä ensimmäinen nousu. Upea jokilaakso tarjosi oivan, mutta melko kuormittavan tavan herätellä koneiston käyntiin olen lähes koko ajan hivuttaen nouseva. Ajomme alkoi kuitenkin maistua ja löytää oman aiemmilta päiviltä tutun rytmin n. 1 tunnin ajamisen jälkeen.

Oli aivan huikean hienoa päästä Grödnerjochin päälle ja kuunnella alppitorven soittoa, ihmisten kannustusta sekä äimistellä maisemien huikaisevaa tarjontaa! Aivan upea etapin alku!

Tässä vaiheessa etappikisan kulkua nousuissa on hauska seurata jo aiemmilta päiviltä tuttuja ajopareja sekä seurata heidän ajonsa etenemistä. Näistä osittain tutuista pareista koostuneella ryhmällä suuntasimme seuraavaan  huipun ylitykseen Passo Sellaan.

Laskujen taittaminen alkaa jo tässä vaiheessa sujua melko kivuttomasti, mutta ajamisesta olemme tehneet sen hauskan huomion, että näissä maisemissa sekä laskut että nousut kuormittavat lähes yhtä paljon ylävartaloa. Kun mutkia kohti tullaan nk. serpentiini laskussa 50-70 km tunnissa olevilla nopeuksilla ja näitä kiihdytys-kaarros-suora pätkiä riittää jokaisessa päivässä lukuisia ovat hartiaseutu sekä käsivarret saaneet tehdä töitä melkoisen paljon.

Huoltomme oli rytmitetty Canazein kohdalle, jolloin olisi takana n. 60 km ajoa ja viimeinen Passo Fedaia olisi vielä ylitettävänä. Varmuudella hoidettu huolto ja siitä sitten kohti viimeistä nousua! Fedaian nousu on yksi Euroopan viidenkymmen hienoimman nousun joukkoon “rankattu” ja sen ympäröivä luonto on Dolomiittien vuoriston upeimpia.

Laskukin oli hieno, sillä siinä pääsi merkkauttamaan mittariin jo kolminumeroiset luvut 100 km rajan rikkoontuessa sopivan pitkällä 15% lasku pätkällä!

Maaliin tulo Falcaedn kaupunkiin oli edellisiä etappeja haastavampi, sillä viimeinen kymmenen kilometriä oli vielä loppuun kiristyvää nousua, jossa vielä piti puristaa itsestään voimia irti, jotta maaliviivan ylittäminen toteutuisi. Mukava päivä kaikilta osin ja varmasti ikimuistoisimpia pyöräily kokemuksia sekä ajona että maisemien puolesta!

Lämpimät terveiset kaikille ja muistakaa pyöräillä!

(teksti: Mikko N ja Kuvat: Ilpo T)





Tour TransAlp vol III. “Pari nousua”

27 06 2012

Villa Anitassa St. Vigilissä ei Anita ollut käynyt verkkokaupassa, joten tämä juttu on nyt sitten postuumisti julkaistu.
Kolmas pyöräilylturneen ajopäivä valkeni mukavan aurinkoisena. Kimppakämpässä, majatalossa vuodelta 1809, oli aamulla vahva henki. Ehkä ei sittenkään olisi kannattanut illalla syödä sitä salamipitsaa :). Italialainen aamiainen oli katettu klo 7.15, kun pullakuski oli ehtinyt tuoda sämpylät ja croissantit. Lyhyet ajokamppeet päälle ja huoltoautolla lähtöpaikalle. Kuvaustiimi, Risto ja Marita, olivat jo ystävällisesti vieneet pakaasit edellisenä iltana etapin maalikaupunkiin, joten pyörät ja miehet sopivat heittämällä Vivaroon.
Lähtökarsinassa B odoteltiin taas lähtöä puolisen tuntia, nyt onneksi lämpimällä Bressanonen torilla. Masterstartti johdatti pitkän letkan mukulakivipäällysteisten kujien sokkeloista ensimmäisen vuoren juurelle. Vanhan kone ei pörähtänyt aivan niin helposti käyntiin, kuin järjestäjien motskareissa lähdössä, joten meinasipa alkaa huohotuttamaan, kun eturengas nousi ylämäkeen. Ja sitä tuntui taas riitävän. Ensimmäiselle passolle, Wurzjochille, kokonaisnousua kertyi heti 1,5 km!

Tuntumaa saatiin myös paikalliseen metsäautotiehen, joka oli onneksi päällystetty. Luultavasti joskus pian II maailmansodan jälkeen. Melko räväkkään jokilaaksoonkin tie oli tehty, sillä kiperimmät nousupätkät olivat jopa 20%:ia. Huipulta lasketeltiinkin sitten taas vauhdikkaasti pienen nyppylän kautta huoltoon Zwischenwasseriin. Ilpo ja Vesa odottelivat juomapullojen kanssa Rush Racingin viirin alla tuttuun tapaan. Ja Jarille oli haettu kuppilasta taas kahvi, joka kylläkin jäi huoltohässäkässä tarjoilematta ja löytyi myöhemmin majapaikalla kylmälaukun kannelta lattialle valuneena.
Huoltopaikan jälkeen päästiin taas kapeille metsä- ja viljelysteille ennen päivän toista passoa, Furkelpassia. Siitäkin kertyi nousu noin 800 m. Maisemat olivat taas kuin postikortista, sikäli kuin niitä ehti vilkuilla. 12-13% nousua tuntui jatkuvan loputtomiin eikä pienempiä välityksiä enää löytynyt, vaikka takavaihtajan vipua kuinka paineli. Eipä se sitten ollutkaan mitään vauhdin hurmaa. Huipulla ei juuri hengähdetty, kun lähdimme jo laskettelemaan reilun 5 kilometrin maalilaskuun. Päästiinpä mekin tänään Mark Cavendishin ym harvalukuiseen joukkoon, jotka ylittävät maalilinjan yli 70 km/h nopeudella! Meidän ei tosin tarvinnut loppukirissä kampea pyörittää, vaan näpit oli oltava jarruilla. Joidenkin paikallisten säännösten mukaan eilen, tänään ja kahtena viimeisenä päivänä ajanotto pysäytetään maalikaupungin rajalla ja siitä sitten saamme vain rullailla seremonialliseen maaliin.


Maalialueella odottivat taas järjestäjien antimet, tällä kertaa makaroonisalaatti ja persikka.

Siirtyminen pensionaattiin kävi tänään  sujuvasti, kun matkaa kisa-alueelta ei ole kuin muutama sata metriä. Huolto taikoi tuttuun tyyliin makoisan pasta-aterian lounaaksi ja Chiantiakin aavistus maisteltiin kyytipojaksi. Muutenkin loppupäivän ohjelma on jo tutuksi muodostunut: tankkausta, venyttelyä, pyörän huoltoa ja mukavaa turinointia. Ilta-ateriaksi sitten jotain muuta kuin pitsaa. Taidamme lähteä pasta partyyn.
Mukava, mutta vaativa ajopäivä. Garminiin kertyi kilometrejä 81.2 ja ajoaika oli 3.48.  Juomaa kului liki 3 l sekä PowerBar -shotteja pari pussia ja geelejä 3.
Kimmo M (lenkillä jo vuodesta 1976)








Follow

Get every new post delivered to your Inbox.

%d bloggers like this: